sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pyysin kuvia tuoreista tauluistani ihan kotioloissa, tässä siis muutaman tauluni koti <3.
















torstai 12. syyskuuta 2013







Tän viikon askarteluja. Tein synttäriviemiseksi sankareille puulle siirretyt valokuvat :).

tiistai 10. syyskuuta 2013







Tein joskus tälläisen tilateoksen, joka roikkuu keittiössä. Teoksen nimi on hyvänmielen himmeli. Kirjoittelin vain sanoja kortteihin, sanoja joista tulee aina hyvä mieli. Tänään mietin, että pitäisikö jo pakata kortit laatikkoon. Lueskelin sanoja ja koska niistä tuli taas hyvä mieli, niin teoshan toimii. Its a keeper :).

maanantai 9. syyskuuta 2013





-CLOUDS FEEL LIGHTER- 90x120

Kannatan lisää kepeyttä ja huumoria tähän elämään. Sitä ei kannata harmistua asioista, joille ei vaan mitään voi. Siitä tämä taulu kertoo, asioiden keveyttämisestä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

sunnuntai 11. elokuuta 2013






Tämä taulu lähti äsken uuteen kotiin, sijaintipaikkana saari. Hirsiseinä. Miellyttävä ajatus. Kävin pienimuotoista taistoa tämän taulun kanssa. Päällemaalauksen ennätys on kirjattu, ehkä joku 30 taulua alla, ennenkuin tämä tuli jäädäkseen. Nimikin kertoo sen "Aika kypsä". Tunnetilojen maalaushan on mun juttu. :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013








Tässä taas navettakuulumisia ja ennen ja jälkeen kuvia. Mitä mä oikein näin tuossa mörskässä silloin? Jotenkin ihmettelen , että on ees ryhdytty projektiin...mutta nyt tietenkin oon onnellinen navetan emäntä. Ja hommat jatkuu...




Tämän taulun maalasin kesähelteellä, taululla on kokoa ja ehkä vähän enemmän jonkinlaista rajuutta kuin yleensä ihmiset minulta odottavat. Mutta mua se on. Todellakin.